Helmien uudelleenpunonta Tampereella

Helminauhojen helmet kiinnitetään toisiinsa helmisilkillä, joka venyy ja löystyy ajan myötä. Tästä syystä helminauhat on syytä punoa aika ajoin uudelleen etenkin, jos ne ovat säännöllisessä käytössä. Huolellisesti punottu nauha on kaunis ja kestää pitkään.

Helminauha voidaan punoa suoraan nauhaan tai solmia solmujen kanssa. Käytämme punonnassa aitoa helmisilkkiä. Helmien väliin tehtävät solmut estävät helmiä hankautumasta toisiinsa ja vähentävät näin helmiin kohdistuvaa kulutusta esimerkiksi käden mukana liikkuvassa rannekorussa. Solmuilla helminauhaan saadaan myös hieman lisäpituutta, jolla voidaan korvata mahdollisesti kadonneita helmiä. Halutessanne puuttuvia helmiä voidaan toki korvata myös uusilla punonnan yhteydessä.

Suoraan nauhaan ilman solmuja punotuissa helminauhoissa helmet pääsevät kuitenkin kauniimmin esille, sillä helmien kirkkaus ja kuulto säilyvät katkeamattomana koko nauhan mitalta. Punomme suoraan punottavat helmet kahdella langalla, mikä lisää helminauhan kestävyyttä. Suoraan punotussa nauhassa eivät häiritse myöskään käytössä likaantuneet ja tummuneet solmut.

Käytämme helminauhojen päättämiseen huomaamattomia spiraaliosia, jotka suojaavat eniten kulutusta saavia nauhan päitä hankautumiselta. Helminauhoissa käytämme kulta- tai hopealukkoja.

Helmet on aika punoa uudelleen, kun silkki on venynyt jättäen helmien välit väljiksi, tai kun silkki on tummunut ja likainen. Mikäli pohdit helmien uudelleen punonnan tarvetta tai kustannuksia, tule näyttämään korua liikkeeseemme, niin saat arvion huoltotarpeesta. Liikkeemme sijaitsee Tampereen keskustassa osoitteessa Hämeenkatu 27.